Tunteita ja ajatuksia

Olen tässä viime kuukausina miettinyt normaalia enemmän maailman menoja sun muuta, mutta enimmäkseen lähimmäisiä ja itseäni:

Kuten kaikki tietävät on (ja itseasiassa on aina ollut) niin iso hitti olla erittäin hyvässä kunnossa ja syödä sellaisia annoksia joista saa juuri sen oikean määrän proteiniia - ei liikaa eikä liian vähän. Tietenkin tästä tulee paineita varmasti monelle, että haluaa olla juuri sellaisesti tarpeeksi laiha, mutta silti tarpeeksi lihaksikas, olla tarpeeksi terveellinen, mutta ei niin että se menee äärimmäisyyksiin. Tiedän myös, että monet tekevät näitä pudottaakseen oikeasti painoaan, mikä ei ole mitään muuta kuin ihailtavaa. Olen myös lukenut monia artikkeleita, joissa varoitetaan ja kerrotaan tälläisten fitness juttujen äärimmäisyyksiin menemisistä; niistä tulee helposti pakkomielle ja jossakin artikkelissa sitä sanottiin (aika inhottavasti minun mielestäni) mielisairaudeksi jopa.

Myönnän itse, että minulle tulee paineita juuri tällaisista asioista. Esimerkiksi, kun joskus istun iltaisin sohvalla ja syön herkkuja ja katselen millaisia ruskettuneita lihaksikkaita ja hyvässä kunnossa olevia tyttöjä/poikia on jossain ulkomailla hiekkarannoilla tai kuinka he rehkivät salilla: tietenkin itse ajattelen, että "voihan perkule kyllä nyt pitäisi syödä terveellisemmin ja käydä enemmän salilla ja ja tehdä enemmän kotitöitä ja tehdä kaikki läksyt hyvin ja hei pitäis viel olla tosi sosiaalinen ja mennä kavereiden kanssa jonnekkin." Mutta oikeasti tämän jälkeen havahdun siihen, että; "miksi pitäisi mennä salille ja miksi minun pitäisi syödä juuri sellaista ruokaa kuin he syövät? Tulisinko siitä onnelliseksi vai siitä, että syön huomenna hampurilaisen jota on tehnyt mieli koko viikon?" En siis tarkoita tällä, että syön joka päivä ihan älyttömän epäterveellisesti en edes pystyisi siihen! Vaan se, että ei minulla ole sellaista samanlaista itsekuria kuin monella muulla, mutta hei: ei minulla tarvitsekkaan olla!! Minä oikeasti tykkään kropastani juuri tälläisenä kuin se on. En minä edes haluaisi niin selvästi näkyviä lihaksiakaan tai olla ihan huippukunnossa. Tämäkin on tietysti mielipideasia.

Siis totta kai ihailen suuresti ihmisiä jotka pystyvät noin hyvään itsekuriin ja pääsevät omiin tavoitteisiinsa, se on ihan mahtavaa! Enkä ole tätä asiaa mitenkään vastaan: kaikki tekevät oman elämänsä kanssa niin kuin parhaaksi näkevät. Yritän vain sanoa sen, että ei se ole niin paha jos ei aina käy salilla, syö huippusalaattia lounaaksi, käy joka päivä ulkona ystävien kanssa jne. Haluan vain jotenkin saada sanotuksi sen ettei kaikkia oikeasti tarvitse miellyttää ja tehdä asioita joita et oikeasti halua - minullakin meni aikaa tämän älyämiseen. 

Ajattelen usein myös sitä, että pitäisikö nyt mennä jonkun kaverin kanssa jonnekkin ja olla sosiaalinen ja tehdä sitä ja tätä. Olen oikeasti aika perussuomalainen ja tykkään olla kotona rauhassa. Monet minun ikäiseni rakastavat juhlia ja käydä joka päivä ulkona ja tehdä koko ajan kaikkea. Taidan olla yksi niistä harvoista (näin ainakin uskoisin) joka rakastaa olla kotona ja käydä juhlimassa harvemmin. Ainakin itse koen myös tällaisia sosiaalisia paineita. Tiedän, että monet ystäväni eivät edes viitsi kysyä minua minnekkään, koska he olettavat etten Santerin takia pääse tulemaan. Onhan se minustakin ikävää, että nykyään se on usein minä joka joutuu tekemään jonkin sortin aloitteen. Ja ei en nyt taaskaan tarkoita sitä ettenkö kävisi ulkona ja näkisi kavereitani, tarkoitan vain sitä, että se on vähentynyt seurustelun aikana. 

Tälläisiä sosiaalisuuden ja ulkonäön yms. hyväksynnän hakeminen muilta ihmisiltä on pitkällä ajalla oikeasti uuvuttavaa. Tiedän, että monet eivät tunne tälläista koska käyvät usein ulkona jne., mutta tarkoitan ettei se ole maailmanloppu jos itseään ajattelee vähän väliä eikä tee niin kuin muut toivovat. Olen myös todella iloinen siitä, että tiedän monia jotka ovat myös ymmärtäneet tämän saman asian ja tekevät niin kuin itse parhaaksi näkevät eivätkä pakota itseään menemään esimerkiksi ulos.

En muista mistä olen kuullut sanonnan "Love yourself first, because if you don't love yourself, how do you expect someone else to love you?" ja tuo on oikeasti hyvä ja viisas lause ja muistelen sitä joka päivä! 

Ja olen pahoillani jos loukkasin jotain teistä, se ei ollut tarkoitukseni lainkaan. Päätavoitteeni on - näiden kaikkien tunteenpurkauksien kautta - saada mahdollisimman moni ymmärtämään, että ajattelee aina itseään ennen kuin toimii. Itse aina kysyn itseltäni sellaisen peruskysymyksen, että: "Tulenko tästä nyt iloiseksi vai tuleeko jollain tavalla huono mieli/olo?" Uskokaa: tuo auttaa yllättävän paljon päätösten teossa. Nämä kaikki samat asiat koskevat oikeasti vähän kaikkeen: ei pelkästään urheiluun, ystäviin ja ruokaan, mutta myös pukeutumiseen, elämäntyyliin ja ennen kaikkea henkiseen terveyteen (ainakin omasta mielestäni).

Kerroin vain tässä oman mielipiteeni ja tietenkin haluan, että jaatte omat mielipiteenne/kokemukset jos teillä on sellaisia tälläisten asioiden suhteen. Kunhan kommentoitte asiallisesti :-)

Nora